sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Bomarn: Pahispomo ja kissat

Kansikuva kustantajan sivuilta
Sain luettavakseni mangaa! Pahispomo ja kissat on hauska pieni kurkistus kovan rikollispomon arkeen. The Don on pahispomo, joka mittelee voimiaan rikollisten kanssa. Hän esittää tosi pahaa tyyppiä, jolta ei heru armoa kenellekään. Asunnollaan hänellä on viisi kissaa, joiden kaikkien nimi on Kitty. Kissat ovat pahispomon heikko kohta, niiltä hän ei kiellä mitään. Kissoja rapsutetaan ja silitetään vaikka kuinka, niille rakennetaan leikkipaikkoja ja ruiskuakin tarvitaan vain kissanpennun ruokkimiseen.

Aluksi minun piti opetella lukemaan mangaa riittävän keveästi ja nopeasti. Ensimmäisellä lukukerralla minua ärsyttivät kaikki sarjakuvaäänet (Hu, hu, hu). Toisella lukukerralla olin sitten huolettomampi ja lukeminen sujui oikein hyvin!

Pahispomo ja kissat on vaivaton, kepeä ja iloinen lukukokemus. Pyysin jälkikasvultani lisää mangaa luettavaksi ja alla olevassa kuvassa on kolmen mangan otos kotihyllystä. Tutustun noihin (Karin, Arki ja Finlandia) sopivalla hetkellä. 

 

Mangasarjakuva ja siitä puhuminen poiki muutakin. Löysimme Netflixistä ihanan romanttisen nuortensarjan Japanista. Good Morning Call on aivan huippu. Tässä sen traileri. Netflixistä löytyy kaksi kautta tätä hupia.

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta!

Pahispomo ja kissat on luettu myös blogeissa Kirjojen keskellä, Yöpöydän kirjat, Manga Puutarha ja Kaivettua ja kaivattua.

Teos: Pahispomo ja kissat (alkuteos: Aku no Boss to Neko)
Tekijä: Bomarn
Suomentaja: Antti Valkama
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Tammi / Punainen jättiläinen

Ei kommentteja: