perjantai 6. lokakuuta 2017

Helsingin Kirjamessut lähestyvät


Nyt viikonloppuna kirjamessuillaan Turussa. Turun kirjamessut vaikuttavat erittäin mielenkiintoisilta, mutta jäivät minulta tänäkin vuonna väliin. Hehkutan nyt ennakkoon Helsingin tulevia messuja.

Kolmen viikon päästä on Helsingin Kirjamessut! Kolme viikkoa menee nopeasti. Olen itse menossa messuille pitkän kaavan kautta, joten olen paikalla kaikkina neljänä päivänä. Olen jo selannut sekä sähköistä että perinteistä messulehteä. Paperinen perinteinen lehti on mielestäni luotettava messuilijan apu. Ensimmäisellä lukukierroksella piirtelen palleroisia, jotka osoittavat aiheen tai puhujan olevan kiinnostava. Seuraavalla lukukerralla merkitsen värillä mielestäni pakolliset kuunneltavat. Lopuksi viimeistelen messulehteni merkeillä, joista huomaan mahdollisia kuunneltavia riippuen omista voimista ja päivän tapahtumista. Kokemus on osoittanut, että pakkopalleroita ei saisi päivässä kahta enempää olla, muuten innokkaana kuuntelijana ihan läkähdyn.

Osallistun myös bloggarina lukupiiriin. Perjantaina 27.10. klo 10.15 on Kristiina Vuoren Filippa-teoksen lukupiiri. Lukupiirissä on vielä tilaa. Jos kiinnostuit,  käy ilmoittautumassa yllä olevasta linkistä.

Ennen messuja kerron tarkemmin omista kiinnostuksen kohteistani messujen ohjelmassa.

Ei kommentteja: