torstai 7. syyskuuta 2017

JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja

Etsiskelin JP Koskisen uutuutta muutamasta kirjakaupoista tuloksetta. Päädyin lopulta lainaamaan sen kirjastosta päivänä, jolloin hullu mielentilani huuti pirullisen mustaa luettavaa. Sitä sainkin. Ote teoksesta:
Marraskuun lopulla syöttöjuoppo lopetetaan. Vuoden pimein jakso on tähän oivallisin aika, sillä syöttöjuoppojen aktiivisuus laskee ja paino alkaa nousta. Syöttöjuopolle tarjotaan teurastamolla erittäin runsaasti alkoholia niin, että tuloksena on hengityksen lamaantuminen ja kuolema.
Teos Kannibaalien keittokirja alkaa todella keittokirjaosuudella, jossa saadaan arvokasta tietoa eri lihoista resepteineen. Ensimmäinen kolmannes teoksesta on erityisesti mieleeni. Päädyin lukemaan keittokirjaa ääneen puolisolleni automatkalla. Hän jäi pohtimaan vähäistä mausteiden määrää suhteessa suuriin lihamääriin.

Kannibaalien keittokirjan minäkertoja, Oskari, on mainostoimistossa töissä. Esimies Hakkarainen ärsyttää Oskaria, joka haluaa olla rauhassa ja tehdä omia asioitaan omaan tahtiin. Keittokirjaa kirjoittava yksinäisyyden turvasta nauttiva mies kertoo tarinansa teoksessa, joka rullaa vaivattomasti eteenpäin. Toive kumppanista, yhteydet veljeen ja sinnittely töissä piirtävät esiin aika persoonallisen tyypin, joka kuitenkin on uskottava tietyistä ominaisuuksistaan huolimatta.

Luin Kannibaalien keittokirjaa syöden yhtä sun toista. Liha pyöri suussani aika lailla, kun samalla sain lukea keitetyistä sormista ja auki sahatusta kallosta. Koskinen kuvaa teoksessaan epätavallista tavallista miestä, joka ei pelkää kuolla. Ote teoksesta:
- Sinussa on enemmän lihaa. Porsaistakin valitaan aina lihavin, puolustauduin.
- No mitä siitä? Jos minä katoan, tiedät, kuka katoaa seuraavaksi. Se olisikin sinulle mukava vuosi. Voisit ihmetellä, mikä lihanpala onkaan palvautumassa saunan katossa. Veriletut voisivat juuttua kurkkuusi, Markus tuhahti.
- Sinä maistut katajalta. Arvaisin heti, jos sinusta olisi tehty pihvi.
- Vai katajalta? Minä kuulun siis hirvien ja kolmioiden heimoon, niinkö?
Kannibaalien keittokirja on hyvä valinta mustan huumorin ystävälle. Kunhan näen teoksen kirjakaupassa, ostan yhden niteen rakkaalle ihmiselle lahjaksi. 

Teos: Kannibaalien keittokirja
Tekijä: JP Koskinen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Like

Ei kommentteja: