tiistai 15. elokuuta 2017

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Kansikuva kustantajan sivuilta

Joka hetki olemme yhä elossa -teoksessa runoilija Tom Malmquist kertoo oman elämänsä suuresta surusta. Avopuoliso sairastuu vakavasti raskaana ollessaan. Lapsi joudutaan synnyttämään hätäsektiolla. Karin kuolee ja Tom jää kahden vastasyntyneen esikoisensa kanssa. Malmquist kirjoittaa vähäeleisesti ja paisuttelematta, mutta hyvin paljaasti puolison yllättävästä kuolemasta. Ote kirjasta:
Kirjoituspöytien välissä minulla ja Karinilla on saarnikirjahylly. Kirjat ovat hyllyssä sikin sokin. Suurimman osan yhteisestä ajastamme me olemme viettäneet istumalla vastapäätä toisiamme ja kirjoittamalla omia kirjojamme pelkkä kirjahylly väliseinänä. - - 
Ikävöin työtuolin narinaa hänen liikuessaan, rouskutusta joka kuului kun hän mutusteli seesamkeksejä, - - Karinin vaimeasti piipittävää hengitystä kun hän keskittyi miettimään, terottimessa kiertyvän lyijykynän kirskuntaa, kirjoittavien sormien hillittyä liikettä ja yhtä hillittyjä huokauksia.
Teoksessa vuorottelevat tarinan nykyhetki ja menneisyys. Minäkertojan lapsuus ja muut elämän tapahtumat tuovat merkittävällä tavalla tarinan henkilöitä lähelle lukijaa. Malmquistin omat vanhemmat, appivanhemmat ja ystävät joutuvat etsimään oman uuden paikkansa suhteessa Tomiin. Tom itse on suuren muutoksen keskellä valtavassa myllerryksessä. Vaikka teoksessa tapahtuu paljon ja monessa ajassa, sitä on helppo seurata.

Lukijana tunteeni ovat koetuksella. Itken Malmquistin romaanin äärellä ja näen öisin unia kuolleista rakkaista. Hänen romaaninsa herkistää ajatukseni, mutta se auttaa samalla ymmärtämään ja jaksamaan. Teosta lukiessani ajattelen, että kuolema tuntuu tältä, suru on raastava ja jähmettävä yhtä aikaa. Teoksessa suuren surun vierelle muodostuu uusia suruja, jotka vaativat huomiota. Tämä on minunkin kokemukseni.

Joka hetki olemme yhä elossa on voimakas romaani. Romaanilla on kaunis nimi ja vielä kauniimpi kansikuva. Malmquist pitää kertomuksen hallinnassaan ja kirjoittaa keveän vakavasti vaikeasta aiheesta. Suomentaja Outi Menna on onnistunut hyvin, lukeminen on nautinto. Ostin teoksen läheisestä kirjakaupasta ja aion pitää sen hyllyssäni.

Ote teoksesta:
- - minä vaihdan vaippoja, käyn kaupassa, laitan ruokaa, lohdutan ja kylvetän Liviaa, harjaan kullanvärisiä hiuksia, leikkaan kynnet, imuroin, vaihdan mullat kukkaruukkuihin - -
sysään lelut jalallani huoneen nurkkaan. uunohdan vetää vessan, avaan jääkaapin, tunnen sieltä huokuvan kylmyyden ja jään tuijottamaan sen sinkinvalkoisia sisäpintoja ja viisitoistavattisen lampun kelmeää valoa.
Teos: Joka hetki olemme yhä elossa
Tekijä: Tom Malmquist
Suomentaja: Outi Menna
Kansi: Satu Kontinen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: S&S

1 kommentti:

  1. Todella koskettava kirja. En selvinnyt ilman kyyneliä.

    VastaaPoista

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!