Henry Lehtonen: Kruununjalokivet tuhatvuotisten parisuhteiden tuhkassa

Mielestäni kansi on upea ja runoteoksen nimi ylimaallinen
Lukeminen on ollut minulle jo jonkun kuukauden vaikeaa. Siihen on syynsä, mutta odotan silti, että lukuriemu valtaa minut jälleen. Ehkä etsin uusia mahdollisuuksia, kun tilasin itselleni Sammakon verkkokaupasta kaksi runokirjaa hetken huumassa.

Saatuani runoteokset, Lehtosen ja Öijerin, ja luettuani ne ensimmäisen kerran sohvalla koin jonkinlaisen pettymyksen. Runot ja sarjakuvat edustavat minulle helpoimmin saatavaa lukuiloa, ja nyt iloni oli teillä tietämättömillä. Sohvalla vieressäni istunut henkilö tosin analysoi tilannetta aika hyvin, koska hänen mukaansa lukemalla "runoja rakkaudesta, hulluudesta ja kuolemasta" on vaikeaa ilahtua ja saada lisää voimia omaan elämäänsä. Kuulin, että pikaselauksen perusteella nämä teokset olivat taattua runoutta juuri minulle. Erotin mutinasta otteen runosta, jossa joku on "pylly paljaana". Vein teokset yöpöydälle ja luin niitä öisin, koska en saanut nukuttua. Tänä aamuna päätin, että kirjoitan lukukokemuksestani, koska olen sentään lukenut tämän Lehtosen teoksen nyt monta kertaa.

Nautin teoksesta Kruununjalokivet tuhatvuotisten parisuhteiden tuhkassa. Lehtosen teos koostuu kolmesta osasta. Ensin on rakkaus, sitten hulluus ja lopuksi kuolema. Runon puhujaminä on nuori aikuinen, joka kokee mielestäni pääasiassa surua ja ahdistusta. Välillä häivähtää halua ja jopa elämäniloakin. Runojen rakkaus on haparointia ja tuskallista yrittämistä ja niillä viimeisimmillä lukukerroilla minustakin kuoriutui esiin sellaisia muistoja, jotka voin yhdistää näissä runoissa käsiteltäviin tunteisiin. Joku rakkautena alkanut on muuttunut turhautumiseksi ja toisen ohittamiseksi. (En halua sanoa, että tietäisin yhtään mitään mistään, mutta olen juuri nyt niin eri kohdassa elämääni, että tarvitsin monen lukukerran kalibroinnin ymmärtääkseni edes sen.)

Ja sitten kolahtaa. Muutama päivä sitten kirjoitin, että vaihtaisin monta päivää pois elämästäni. Ja sitten Lehtosen runo Monta sivua kertoo sen lisäten tuohon tunteeseen vielä jotain kivuliaampaa. Tässä tuon runon loppu:
monta päivää
olisi voinut jättää elämättä

niin turhia

en oppinut niistä mitään
Niin. Minä en oppinut niistä mitään. 

Kuolema-osassa kertoja kaipaa itselleen merkityksellisiä ihmisiä, jotka ovat kuolleet. Runoteos on omistettu kahden henkilön muistolle, joten alun omistuskirjoitus ja lopun runot muodostavat yhteyden. Surun keskellä hymyilen runoissa löytyville fennougrin kolmelle kovalle peelle: punaviinille, piipputupakalle ja pimpille. Ystävän hyvän viikonlopun toivotukset ovat juuri se, missä suru tuntuu. Lehtosen kieli on minulle yllätyksellistä ja virkistävää. Nautin siitä, ettei kaikki ole runolässyä ja vaaleanpunaista, vaan mukana on juoksudataa, ankkanaama ja paskaksi painetut tussit.

Olen iloinen, että luin Lehtosen teosta uudelleen ja uudelleen. Runot antoivat minulle paljon ajateltavaa ja oli oikein hyvä, että moni teoksen ajatuksista vei minut mahdollisimman kauas itsestäni. Pidän kirjan hyllyssä ja luen sen taas tässä jonain yönä.

Teos: Kruununjalokivet tuhatvuotisten parisuhteiden tuhkassa. Runoja rakkaudesta, hulluudesta ja kuolemasta
Tekijä: Henry Lehtonen
Teoksen ulkoasu: Riikka Majanen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Sammakko

Kommentit

  1. Olen lukenut kaksi Lehtosen aiempaa runokokoelmaa, joten pitääpä katsastaa tämäkin. Mukava että pidit :) /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, kiitos kommentistasi. Tästä teoksesta jäi runonälkä. Taidanpa etsiä Lehtosen aiemmat teokset kirjastosta.

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!

Suositut tekstit