Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita

Olen lukenut itsekseni Anna Elina Isoaron runoteosta Rakkautta ja vasta-aineita. En ole oikein päässyt näiden runojen imuun ja runoteos on ollut yöpöydälläni odottamassa sopivaa hetkeä.

Kansikuva kustantajan sivuilta. Kansi on Emmi Kyytsösen tekemä ja todella hieno!

Sopiva hetki tuli menneellä viikolla. Olin valinnut Isoaron ja Kinnusen runoteokset käsiteltäväksi lukupiiriimme Siilinjärvellä. Lukupiirin jäsenet olivat lukeneet Isoaron teoksen ja pääsimme keskustelemaan kiinnostavimmista runoista. Lukupiirissä intouduimme tällä kertaa myös lukemaan runoja ääneen toisillemme. Se oli hienoa! Ääneen lukeminen todella herättää runon henkiin.

Rakkautta ja vasta-aineita kertoo äidiksi tulosta ja äitiyteen liityvistä tunteista. Teos alkaa prologin supistumisella ja avautumisella päättyen epilogiin, josta kaikki vasta alkaa. Tuore äitiys, vanhemmuus ja vauvaelämä ovat kamalia, hauskoja ja ikimuistoisia elämänvaiheita ja Isoaro revittelee virkistävästi runoissaan. Kuulimme lukupiirissä luettuna mm. runon Laulu äitien keskinäisestä solidaarisuudesta, joka nauratti meitä. Sitä kuunnellessa nyökkäilivät lukupiirimme naiset ikään katsomatta. Ote runosta:
Päättäjien kuoro:
Liru laru loru, vanha tuttu poru ratkiriidaksi muuttuu!
Höpö löpö löpö, pikkuäiti söpö syyllistyy sekä suuttuu!
Hoppa poppa poppa, kylläpäs tää soppa nettipalstoilla kiehuu!
Me ei hätää tässä olla kärsimässä, äidit keskenään vain riehuu!
Isoaron runot ovat muodoltaan vaihtelevia ja kokeilevia, mukana on mm. runo, joka päättyy nopanheittoon. Runossa Eväsboksi ja juomapullo Prismassa käynti lasten kanssa muuttuu larpiksi, jossa äiti hävittää ensin lapset ja sitten itsensä. Nopan heitolla pisteillä 3 tulee tuho ja pisteillä 4 pelastus. Selviäminen on pienestä kiinni. 

Rakkautta ja vasta-aineita on tutustumisen arvoinen runoteos varsinkin kaikille äideille, mutta myös kaikille lukeville naisille ikään katsomatta. Jos on mahdollista, ilahduttakaa ystäväänne tai perheenjäsentä lukemalla hänelle ääneen runo. Ääneen luettu runo on hieno lahja!

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Rakkautta ja vasta-aineita
Tekijä: Anna Elina Isoaro
Kansi: Emmi Kyytsönen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Into Kustannus

Kommentit

  1. Tämä on aivan mainio runokirja! :)
    Itse luin tämän yhdeltä istumalta (tai makaamalta, sillä pötköttelin sohvalla) muun perheen nukkuessa ja nautin tosi paljon.
    Pidin kovasti siitä, miten monimuotoisia runoja yhteen pieneen kirjaan mahtuu.

    Minulla on ollut Isoaron aiempi runokirja lainassa jo iät ja ajat, mutta siihen en ole vieläkään saanut tartuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, kiitos kommentistasi. Usein runoteokset ovat sisällöltään ulkoista muotoaan enemmän. Kevyitä kantaa, mutta sisältävät paljon pohdittavaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!

Suositut tekstit