torstai 19. toukokuuta 2016

Juha-Pekka Koskinen: Gabriel Hullo & hirveä Hekla

Kansikuva kustantajan sivuilta

Sain luettavakseni Juha-Pekka Koskisen uutuuskirjan Gabriel Hullo & hirveä Hekla. Kirja on ollut minulla luettavana jo jonkin aikaa ja olen sitä lukenutkin pätkissä useampaan otteeseen. Lisäksi olen lukenut kirjan muutaman kerran kokonaan. Tänään päädyin lukemaan kirjaa ääneen puolisolleni ja kohta peruskoulun päättävälle lapselleni.

Gabriel Hullo & hirveä Hekla on Gabriel Hullo -sarjan kolmas kirja. Kirja on mielestäni sopiva viisivuotiaille ja sitä vanhemmille ainakin ääneen luettuna. Myös isommat lukijat ja kuuntelijat nauttivat kirjan kielestä. Koskinen vie Gabrielin, tai Kaapon, tarinaa eteenpäin loppusoinnuin. Kirjaa voi lukea ääneen myös ihan itsekseen. Puolisolleni kirjasta tuli mieleen perheemme suosikki vuosien takaa, Julia Donaldsonin Mörkyli, jossa myös runoillaan.

Kansikuva (yllä) esittelee kirjan kuvitusta. Kuvia kirjassa on paljon ja suurin osa niistä on värikuvia. Pidin paljon kirjan kuvien väreistä ja viivoista. Ne toivat hyvällä lailla mieleeni erään vanhan lastenkirjan, joka oli veljeni suosikki. Kuvat olivat kuitenkin kovin staattisia, olisin kaivannut enemmän liikeen tuntua.

Päähenkilö Kaapo on reipas ja rohkea. Tekosyyn varjolla Kaapo lähtee tutkimaan naapurin pihaa ja taloa, joista kummitustalon poika löytääkin yhtä sun toista. Kirjan nimeenkin päässeestä Heklasta olisin mielelläni kuullut enemmänkin. Ote kirjasta:
Vielä oven raossa
oh hiukan neuvoja jaossa.
Äiti lausuu sanoin tiukin:
"Pysy siellä, missä vaara niukin.-
Vältä kallioita, reunoja jyrkkiä,
leikissä jos alkaa tyrkkiä,
voi pudota ja murtuu luu,
siitä äiti kauhistuu."
Gabriel Hullo & hirveä Hekla on erityisen suositeltava sille lukijalle tai mahdollisen lukijan isommalle lukuseuralle, joka kaipaa vähän toisenlaista luettavaa lastenkirjoista. Kirja vaatii lukijaltaan kielen tajua, mutta toisaalta antaa paljon ihasteltavaa, ihmeteltävää ja innostaa runoilemaan itsekin.

Kirjasta on tehty myös traileri.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Gabriel Hullo & hirveä Hekla
Tekijä: Juha-Pekka Koskinen
Kuvitus: Miranda Mord
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Haamu Kustannus

Ei kommentteja: