sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Nämä haluaisin lukea eli kotihyllyn aarteet ja kavereilta lainattua

1. Jane Austen: Uskollinen ystävämme
Ostin tämän ja ajattelin, että tyttäreni vie tämän käsistäni. No, ei ole vielä vienyt. Haluan lukea tämän, koska rakastan Jane Austenin kirjoja.

2. Veera Salmi: Kaikki kevään merkit
Salmen kirja on hienon näköinen. Ostin tämän luettavaksi itselleni. Ei kiirettä.

3. Arne Nevanlinna: Marie
Ystäväni ovat kehuneet Nevanlinnan kirjoja. Minä en ole lukenut yhtäkään. Ostin kirjan oikaistakseni tämän puutteen. Todennäköisesti kirja jää kesäksi.

4. Aleksi Delikouras: Soturioppilas
Minulla oli ilo kuulla Delikourasta kouluvierailulla tällä viikolla. Olen ostanut Fatal Ninja -sarjan kotiin luettavaksi itselleni ja pojilleni aikoja sitten. Nyt kirjan synnystä kuultuani aion lukea ainakin ykkösosan.

5. Paolo Giordano: Ihmisruumis
Giordanon Alkulukujen yksinäisyys teki minuun vaikutuksen. Odotan samaa tältä.

6. Juhana Säde: Maattomat kuninkaat
Tämän ostin puolisolleni luettavaksi. Ajattelin, että saatan lukea kirjan itsekin. Odotan kuitenkin ensin arviota häneltä. Siirrän tämän kirjan siis vaivihkaa hänen lukupinoonsa. Viimeisin siirto siihen pinoon oli Tommi Kinnusen Lopotti.

7. Kirsi Vainio-Korhonen: Suomen herttuattaren arvoitus
Tämä on lainassa ystävältä. Olen jo aloittanut kirjan, mutta luen sitä niin pienissä pätkissä, että se edistyy todella hitaasti.

8. Risto Isomäki: Kurganin varjot
Pidän Isomäen kirjoista. Tämän sain lainaan ystävältä. Laina-aikaa jo tarkistettiin ja vieläkin tämä on lukematta. Nyt olisi aika lukea kirja ja palauttaa kirja.

9. Mihail Siskin: Neidonhius
Toivottavasti tästä ei ole tulossa ikiluettava. Olen lukenut kirjasta jo ainakin kolmasosan, mutta jouduin laittamaan kirjan tauolle. Kirja tuli aivan liian lähelle.

10. Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe
Tämä odottaa lukemista. Odotan kirjalta paljon ja se on ikävä lähtökohta.

Mikä on sinun suosikkisi listaltani?

2 kommenttia:

bleue kirjoitti...

Ahaa! Suosikkipostaus tällaiselle kirjatirkistelijälle.
Huomioita:
Veera Salmi on tuottoisa kirjailija. Minusta ehdottomasti Suomen ykköslastenkirjailija. Mauri ja vähä-älypuhelin voisi kiinnostaa teilläkin vielä nuorimmaista?
Kurganin lukee nopeasti, loistavaa lomahetki lukemista, rentoutusta vaikka naailma yuhoutu tietysti, helatorstaina?
Elä lataa liikoja Doerriin. Hyvä se on muttei maata kaatava.
Ai Sishkin on siellä vielä. Ettei pääse kasvattamasn lisäsivuja itsekseen pinossasi?
Siis sullako toimii miehen pinoon muilutus? Aijai, epistä!

Voimia viikkoon ja lukuhetkiä iltoihin tai kevätaamuihin!

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Bleue! Hyvä tietää tuo Doerr, pitää ottaa se "ihan vaan kirjana". Mutta, taika tapahtui, aloitin lukemaan Isomäen kirjaa. Voi jos saisin sen luettua. Mielenkiintoinenhan se on joka tapauksessa.