tiistai 3. marraskuuta 2015

Lukuhaaste 3.11.2015 ja Tuija Lehtisen Välivuosi

Lukemisessa kannattaa käyttää kaikki mahdollisuudet hyväkseen
Marraskuu on saanut minut tänään ärsyyntymään oikein kunnolla. Lukemiseen sillä oli omat vaikutuksensa. Koska en halunnut miettiä omia juttujani, pakenin kirjan maailmaan. Luin kirjaa ruokaa lämmittäessäni ja imuroituani, välillä sohvalla ja välillä pöydän äärellä. Lopputulos oli, että luin tänään Tuija Lehtisen uutuuskirjan alusta loppuun. Välivuosi tarttui mukaani kirjastosta. Kansi on simppeli ja oikein hyvä sellaisenaan.

Kuva kustantajan sivuilta
Välivuosi viihdytti minua. Kaksi hyvin erilaista nuorta joutuvat vanhempiensa vuoksi tekemisiin keskenään. Ote kirjasta:

Mä kuulin älämölön heti avattuani oven. Mä astelin olohuoneen ovelle ja näin kolme kundia rotkottamassa nahkasohvilla lenkkarit jaloissa. Pöydällä oli kokistölkkejä ja sipsipusseja. Mun painajaisuneni olivat heränneet eloon. Mä yritin tappaa kundit katseen voimalla, mutta ne toljottivat taulutelkassa remeltäviä lihaskimppuja ja nauroivat niiden tekemisille.

Välivuosi pitää sisällään paljon uusperhepohdintaa, tapahtumapaikkana on pääkaupunkiseutu. Kertojia on kaksi, Simo ja Lime. Simo on itsestään epävarma kymppiluokkalainen, joka ei tiedä elämänsä suuntaa. Lime tietää ja osaa kaiken. Häntä ärsyttää toisten haahuilut ja puolivillaiset tekemiset. Sivuhenkilöistä mielenkiintoisimmat olivat oman elämänsä sankari Monni ja "poikaystäväholisti" Bettina. Aihepiiriltään Välivuosi voisi iskeä ysiluokkalaiseen, joka miettii omia tulevaisuudenratkaisujaan. Ote kirjasta:
- Oletko sä huono vain jossain aineissa vai kaikissa? Tua oli tiukannut multa.
- Olen.
Tua oli hölmistynyt, ja mutsin kasvot olivat punehtuneet. Mutsi oli ollut häpeissään ja olisi varmaan hihkunut ilosta, jos olisi voinut selittää mun huonoa menestystä jollain taudilla.

Teos: Välivuosi
Tekijä: Tuija Lehtinen
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Otava

Tänään luettu 207 sivua.

Ei kommentteja: