perjantai 3. tammikuuta 2014

Punaista tomua

Granaattiomenia, kuva Pixabaysta
Jatkan uuden vuoden innolla lähilukemisia. Seuraavaksi luettavaksi valikoitui Kamala Markandayan Punaista tomua, joka on julkaistu suomeksi käännettynä 1956. Alkuperäisteos Some Inner Fury julkaistiin 1955. Kamala Markandaya on pseudonyymi, intialaissyntyisen kirjailijan oikea nimi oli Kamala Purnaiya. Myöhemmin hän meni naimisiin englantilaismiehen kanssa ja he asuivat miehen kotimaassa. Kamala Purnaiya Taylor syntyi Intiassa 1924 ja kuoli Englannissa 2004.

Punainen tomu sijoittuu 1940-luvulle Intiaan, jossa hyvin toimeen tulevan hinduperheen tytär Mirabai, jota Miraksi kutsutaan, kasvaa aikuiseksi. Miralla on veli Kitsamy, joka on opiskelut Englannissa ja palaa tarinan aluksi kotiin. Perheeseen kuuluu vanhempien lisksi ottopoika Govind.

Kit-veli tuo kotiin tullessaan mukanaan englantilaismiehen, ystävänsä Richardin, joka jää perheen vieraaksi useammaksi viikoksi. Kirjan parasta antia minulle oli alkupuolen tarkka intialaisen ja englantilaisen kulttuurin rinnakkaisuus, jossa Miran perhe elää. Perhe arvostaa (tai päättää esiintyä niin) isäntämaan kulttuuria ja haluaa Kitin omaksuvan ne taidot ja tavat, joiden kanssa pärjää englantilaisessa elämäntavassa. Perheellä on kaksi keittiötä ja kaksi ruokasalia. Molemmilla keittiöillä ovat omat nimetyt palvelijansa, jotka osaavat sen keittiön ruuanlaiton salat. Tosin perheen englantilainen keittiö on intialaista heppoisampi ja on lähinnä keskittynyt yksittäisen aterian toteuttamiseen. Kun vieras jää perheeseen useammaksi päiväksi, perheen englantilaisuus huojahtelee ja vieraalle joudutaan tarjoamaan säilykelihaa useampana iltana.

Punaista tomua on tarina Mirasta ja Intian muutoksesta siirtomaasta itsenäiseksi valtioksi. Intia itsenäistyi 1947, joten kirja kertoo merkittävistä vuosista yhden perheen ja erityisesti yhden ihmisen näkökulmasta. Luin kirjan naisten kirjana. Markandaya kuvaa monenlaisia intialaisia naisia, aina perinteisimmästä toiseen ääripäähän, rajojaan rikkovaan kapinalliseen naiseen, joka joutuu vankilaan poliittisen toimintansa vuoksi. Perheen lapset ja heidän ystävänsä kukin elävät elämäänsä 40-luvun Intiassa oman asemansa ja mahdollisuuksiensa rajoissa. Kirja on myös kasvu- ja rakkaustarina. Kiintymys ja rakkaus kietoutuu ihmisten välisiin suhteisiin osoittaen itse kunkin vapauden rajat.

Jo toinen kirja peräkkäin (edellinen Joki tulvii myös) on vienyt minut lukijana aivan toisenlaisiin tunnelmiin omasta arjestani pimeyden ja lumisohjon keskeltä. Blogin kuvituksessa olen joutunut turvautumaan ilmaiskuviin Pixabaysta. Granaattiomenat ovat ihania ja kuvassa ne näyttävät erityisen herkullisilta ja kypsiltä. Kirjassa Punaista tomua on paljon lämpöä ja eksotiikkaa. Ote kirjasta:
"Ja tietysti oli käytävä ostoksilla: oli ostettava rannerenkaita, sareja, sandaaleja, hopeaa ja vaskea, saippuoita ja parfyymeja. Uutinen tulossa olevista häistä levisi varsin nopeasti, ja kauppamiehet tulivat tavaroineen, jotka he asettivat näytille vilpolaan, ja sitten he tyytyivät istumaan niiden vieressä tunnista toiseen kärsivällisinä, sillä kuljeskelevilla kauppiailla ja kulkureilla on käytettävinään maailman kaikki aika."
Tämä kirja saattaa päätyä kierrätyshyllyyn toisten luettavaksi, vaikka nautinkin lukukokemuksesta vierailta mailta ja toisesta ajasta.

Lähteitä ja lisätietoja:
- Uma Parameswaranin kirjoittama kirjailijaesittely South Asian Women's NETwork -sivustolla
- University of Minnesota: Voices from the Gaps, kirjailijaesittely

Ei kommentteja: