lauantai 4. tammikuuta 2014

Kenenkäs tyttöjä

Kenenkäs tyttöjä (2013, Arktinen Banaani) valikoitui kirjastosta mukaani pelkästään kannen perusteella. Kuva on hieno, reisillä kipuavat piikkiset ruusut parhaita. Yleensä sarjakuvakirjoja valitsessani selaan kirjan läpi, koska itselle epäsopiva piirtojälki voi olla ylivoimainen este lukemiselle. Kaltsu Kallio on minulle tuntematon suomalainen sarjakuvanpiirtäjä. Kvaak.fi:n sivuilta luin, että käsissäni on esikoisalbumi. Kalliolla on sarjakuvablogi Hiski, rakastettuni, jota myös kävin selaamassa.

Kenenkäs tyttöjä kertoo Hiskin ja Nellin elämästä lähinnä sen yhteiseltä osuudelta. Sarjakuvakirjan ensilukeminen sattui eräälle aamuyölle ja pidin sitä yhtä aikaa realistisena kuvauksena aikuisuudesta ja ärsyttävänä. Realistisena tarinan kulun sattumanvaraisuuden ja hetkellisyyden vuoksi, ärsyttävänä haahuiluna ja kaljan lotraamisena naisen näkökulmasta luettuna. Päätin lukea kirjan uudelleen.

Eilisiltana luin kirjan sitten uudelleen. Tarinan alkuna on pojan lapsuusmuisto, äiti sotkeutuu pojan leikkiin ja ihana lelu rikkoutuu. Pääosa tarinasta kertoo nuoresta aikuisesta Hiskistä, joka soittaa bassoa bändissä. Tarinan alussa Nelli istuu kapakassa Hiskin pöytään ja alkaa jutella. Kenenkäs tyttöjä on miehen tokaisu, jonkinlainen aloitus suhteessa naiseen. Kenenkäs tyttöjä sitä ollaan? Hiskihän ei varsinaisesti osoita kiinnostusta Nelliä kohtaan ainakaan tarinan alkupuolella.

Minä luin Kenenkäs tyttöjä ensin Nellin näkökulmasta ja päällimmäinen tunne oli ärsytys. Tarina näyttää hyvin erilaisesta, jos sen lukee Hiskin näkökulmasta. Ärsytystä ja ahdistusta siitäkin seuraa, mutta eri syistä. Alkoholi on läsnä tarinassa ja sotkee monta juttua.

Piirrosjälki on pelkistettyä ja niukkaa. Kuvien väritys on vihreänvalkoinen. Kenenkäs tyttöjä on nopealukuinen tarina. Koin, ettei tarina ollut aivan minua varten. Se ei tietenkään ole tarinan vika. Jäin vielä miettimään kannen kuvaa, johon alun perin niin tykästyin. Oliko kannen kuvan tunnelma joku Hiskin tai Nellin oma toive tai tunne, joka oli olemassa, mutta jolle ei ollut sanoja suhteessa? Siitä tulkinnasta pitäisin.

Ei kommentteja: