lauantai 21. heinäkuuta 2012

Vuorovedoin

Kevättalvella ryhdyin kirjoittamaan. Vaikka olin elämässäni kirjoittanut kaikenlaista, niin nyt voin jo myöntää, että vuosi 2012 oli vuosi, jolloin ryhdyin Kirjoittamaan. Ja kaikki alkoi aika salavihkaa. Opiskeluissa eräs tehtävä oli kirjoittaa pieni kaunokirjallinen teksti, josta sitten opiskelukaverit pääsivät antamaan palautetta. Päätin kertoa erään mieleen jääneen uneni ja keksiä siihen kaksi henkilöhahmoa. Niin teinkin.

Kun olin luonnut Leilan ja Jiipeen, kirjoittanut tekstin ja saanut siihen palautteen, luulin tehtävän valmiiksi. Näin ei sitten ollutkaan. Kaksi aivan kuvitteellista ihmistä eivät jättäneet minua rauhaan ja en, en ole harhainen. He eivät jättäneet minua rauhaan. Kun makasin sängyssäni, he tökkivät minua sormella käsivarteen.
- Kerro nyt, mitä sitten. Kerro.
Yksi asia johti seuraavaan. Minun piti miettiä, mitä sitten tapahtui Leilalle? Entä Jiipeelle? Mitä tapahtui sitä ennen? Miksi asiat ovat näillä ihmisillä niin kuin ne nyt ovat?

Nyt heinäkuussa, noin puoli vuotta myöhemmin, minulla on tarina pääpiirteissään valmis. Tiedän mistä tarinani alkaa. Tiedän, mitä on tapahtunut ennen sitä. Tiedän, mihin tarinani loppuu. Sanoja on noin 25 000, sivumäärä reilu 100. Välillä kirjoittaminen on ollut todella vauhdikasta ja intensiivistä, välillä olen tietoisesti pitänyt taukoja ja koonnut ajatuksiani. Seuraava vaihe on aloittaa tekstin tarkastaminen, pilkkuja ja aikamuotoja, sen sellaista. Siinäkään ei isoja muutoksia enää tule.

Kiitos hyvän ystäväni ja puolisoni, olemme pitäneet tarinastani jo lukupiirin. Se olikin hieno kokemus. Olemme keskustelleet juonesta, henkilöhahmoista, sivuhenkilöistä, tarinan paikoista ja ajankohdista. Olemme miettineet henkilöiden motiiveja ja uskottavuutta.

Luen paljon. Kun aloin kirjoittaa, se vaikutti lukemiseeni. Tarkastelin kirjailijoita ja heidän manöövereitaan. Miten kirjailija kuvaa henkilön muutamilla lauseilla ja pitää lukijan tiukassa otteessa? Miten kirjailija jättää lukijalleen tilaa ajatella vai pitääkö hänen selittää kaikki läpi? Tässä kirjailijavertailussa yksi on noussut tänä kesänä minulla ylitse muiden: James Joyce.

Olen huumaantuneena lukenut Ulyssesta. Tätä uutta Lehdon suomennosta. Kuinka Joyce on uskaltanut kirjoittaa sellaisen kirjan? En puhu nyt henkilöiden kuvauksesta, en romaanin rakenteesta. Puhun tekstistä, hetken kuvauksesta ja viitauksista toisiin teksteihin. Hän on todella vetänyt kaulaa muihin 1900-luvun alun romaanikirjoittajiin. Lällällää, tehkääpä sama! Tulkaa perästä! Hurja, ihana kirjailija.

Joycea luettuani ajattelin ensin, että minun pitää poistaa kaikki kirjoittamani ja tehdä kaikki uusiksi. Sitten tyynnyin. Ajattelin, että kirjoitan niin hyvin kuin osaan. Jatkan ja muokkaan, en poista.

Kirjoittaminen ei pelkästään ole ollut tekemisissä lukemiseni kanssa. Siihen sotkeutui kaikki omasta elämästänikin. Omat ja ystävien surut näkyvät tekstissä. Välillä, kun liippasi liian läheltä, piti pitää taukoa kirjoittamisesta. Kirjoittaminen avaa teitä ja aikaansaa lisää kirjoittamista, lisää lukemista. Vuorovedoin mennään.

Ei kommentteja: