torstai 30. lokakuuta 2014

Tuulet vihat

Morre kehui blogissaan Paula Havasteen uusinta romaania ja onnistui heti herättämään mielenkiintoni. Seuraavalla kirjastoreissulla kirja osui silmiini ja lähti mukaani. Kirja vei mukanaan ensisivuilta. Ote kirjasta:
"Miehen oli täytynyt lähteä salavihkaa hänen peräänsä, ja nyt mies katsoi Kertteä niin läheltä, että hän saattoi haistaa tämän kaikki tuoksut. Mies oli hiihtänyt ulkona tuulessa, ja tuuli oli tuonut häneen kaikkien kaukaisten mäkien ja jäisten järvenselkien tuoksut, oli tartuttanut tuulessa huojuneiden petäjien ja kuusikoiden pihkaisen kirpeyden, pörröttänyt majavaturkista puhtaanraikkaan eläimen hajun ja sekoittanut sen miehen omaan lämpimänä uhoavaan tuoksuun."
Havasteen Tuulen vihat on 1100-luvun Suomeen sijoittuva tarina nuoresta naisesta. Vakavaraisen talon ainoa tytär Kertte näkee kuolleiden henkiä, jotka ovat jääneet pihapiiriin. Uskomukset, henkien lepyttelyt ja maailmanjärjestyksen ylläpito omilla toimilla ja ennakoinneilla kuuluu niin Kerten kuin hänen elämänpiirissään olevien jokapäiväiseen elämään.

Kertte on vastustamaton päähenkilö neuvokkuutensa ja omapäisyytensä vuoksi. Naisen elämän rajoitteet tuossa ajassa tuottavat Kertelle päänvaivaa, mutta kekseliäs päähenkilö omaa myös hyvää onnea.

Tuulen vihat on täynnä ihmisen ja luonnon rinnakkaiseloa. Kansanuskomukset ja mystiikka ovat teoksen vankka runko. Tuulen vihat nimenä viittaa ihmisen varomattomuuteen, luonnon arvaamattomuuteen ja kaiken sattumanvaraisuuteen. Tuulen vihat voivat iskeä ulkona liikkuessa ja sairastuttaa ihmisen vakavasti.

Havaste kertoo Kerten tarinan alun Tuulen vihoissa vahvalla äänellä. Jään malttamattomana odottamaan jatkoa.

Teos: Tuulen vihat
Kirjailija: Paula Havaste
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2014

maanantai 27. lokakuuta 2014

Luiden kaiku

Lähdin oman lukemiseni sivupolulle muistuttamaan mieleeni Jamien ja Clairen elämänvaiheita ennen Sydänverelläni kirjoitettu -teoksen maailmaan sukeltamista. Ja olihan niissä mieleenpalautettavaa. Diana Gabaldonin paksukainen, Luiden kaiku, on 1183 sivua seikkailua, osin 1770-luvulla, osin 1980-luvulla. Luiden kaiku on kuudes osa suositussa Matkantekijä-sarjassa. Gummerus on juuri julkaisut suomennetun seitsemännen osan.

Jokaisen pitää saada itse lukea ja kokea tämä tarina Jamiesta ja Clairesta, joten juoneen en voi mennä juuri lainkaan. Koska kyseessä on aikamatkailu ja useamman sukupolven tarina, kirjailijalla riittää paljon kerrottavaa. Matkantekijä-sarja on minulle rakkauden ja sitoutumisen tarina. Sarjan alkuosien pääparin polttavin intohimo on tasaantunut tarinan tässä vaiheessa. Halu ei kuitenkaan ole sammunut. Nautin Gabaldonin tavasta kuvata pitkään kestäneessä parisuhteessa elävien keskinäistä kanssakäymistä ja heidän sille antamiaan merkityksiä.

Gabaldon kuljettaa tarinassaan monia henkilöitä sukulaisineen eri mantereilla ja tällä kertaa minä lukijana olin herpaantua kaikkien Yhdysvaltoihin muuttaneiden skottien sukujuurien seuraamiseen ja muistamiseen. Välillä toivoin henkilölistaa tai sukupuuta teokseen. No -  seuraavassa teoksessa näyttää sisäsivulla löytyvänkin sukupuu.

Tapanani on nimeni lisäksi kirjoittaa etusivulle hankintavuosi. Luiden kaiun näytän hankkineen heti tuoreeltaan, vuonna 2010. Jotain oli kuitenkin tapahtunut, en muistanut kirjan tapahtumista mitään. Tai muistin yhden asian, mielestäni hyvin merkittävät häät, muttaa kirjaa selatessani en löytänyt niitä lainkaan. Ei muuta kuin lukemaan.

Lukiessani kirjaa nautin itselleni merkittävien henkilöiden elämänkulusta. Jamie, Claire, Brianna, Ian ja Roger jokainen sykähdyttävät minua lukijana aivan erityisellä tavalla. Jo yksikin heistä riittäisi motivoimaan minut lukemaan tarinan, mutta viisi sellaista henkilöä saa minut erityisen riemukkaaksi. Gabaldon tekee henkilöhahmoistaan aivan eläviä ja tosia, uskon kaiken lukemani. Uusimman ilon henkilöihin liittyen minulle tarjosi nuori kveekari Rachel Hunter, joka vaikuttaa useammankin henkilön elämänkulkuun tarinassa. Ote kirjasta:
"Tyttö, musta tuntuu, että sun ei kannata koskea muhun", hän sanoi ja tuijotti edelleenkin silmiin, joiden väri oli kuin krassi virtaavan veden alla. "Sillä jos kosket, mää otan sun tässä ja nyt. Ja sitten taitaa olla meille kummallekin liian myöhäistä, eikö niin?"
Nyt voin aloittaa hyvillä mielin seitsemännen osan!

Teos: Luiden kaiku (An Echo in the Bone)
Kirjailija: Diana Gabaldon
Suomentaja: Anuirmeli Sallamo-Lavi
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2010

tiistai 14. lokakuuta 2014

Sivupolku

Sivupolku = päätös, jonka lukija tekee ostettuaan Diana Gabaldonin kirjan Sydänverelläni kirjoitettu ja huomattuaan, ettei muista edellisestä kirjasta, Luiden kaiku, mitään. Uutuuskirjan lukeminen pitää siis aloittaa Luiden kaiusta. Edeltävää kirjaa aloittaessaan lukija ei uskalla katsoa edes takakannesta, mitä tapahtui sitä edellisessä kirjassa, Lumen ja tuhkan maassa. Niin hauskaa kuin Gabaldonin kirjojen lukeminen onkin, on otettava huomioon pimenevät päivät ja lukijan uupumus. Sivupolku pidentää matkaa ja vähentää yöunia.

Polkujen hävitessä reitin voi päättää aivan itse