torstai 28. heinäkuuta 2016

Luettavaa etsimässä, lähikirjakauppa auttaa

Lähdin eilen käymään lähikirjakaupassani ja ostin sieltä pari alennuskirjaa (Simo Hiltusen Lampaan vaatteissa ja Miina Supisen Mantelimaan). Siellä hyllyjen välissä mieleeni tuli vielä yksi mielenkiintoinen kirja, josta olin lukenut muistaakseni Hesarista ihan äskettäin. Mitä olin painanut mieleeni kirjasta? Sen, että kirjailija on nainen, todennäköisesti suomalainen. Kirjailijaa en muistanut, en myöskään kirjan nimeä. Aiheena on muinainen aika Suomessa ja jonkun naisen selviäminen siinä ajassa ja niissä olosuhteissa. Kyseessä on uutuuskirja.

Ystävällisen kirjakauppiaan kanssa kävimme uutuuksia läpi. Väitin, että tunnistan kirjan, jos näen sen kannen. En nähnyt. Ilokseni monet kirjat, joita minulle tarjottiin, olivat jo minulle tuttuja ja luettuja. Minulta kysyttiin kustantajaa, en muistanut sitäkään. Yleensä muistan hyvin kirjailijan tai ainakin kirjan nimen. Joskus muistan jopa kustantajan. Mutta nyt ei. Ulkona oli hikinen kesäpäivä ja selasin tuulettimen vieressä kännykästä Hesarin kirja-arvioita. En löytänyt etsimääni.

Lähdin kotiin hivenen ärsyyntyneenä itseeni ja huonoon muistiini tässä asiassa. Lupasin soittaa kirjakauppaan, kunhan löydän kirjan nimen. Kun tulin kotiin, meni vielä tovi (noin tunti) ennen kuin löysin netistä etsimäni. Se ei ollut Hesarissa. Se ei ollut niissä blogeissa, joita yleensä luen. Olin selannut muita blogeja ja löytänyt Valkeameri-blogin, jossa kehuttiin Johanna Valkaman (minulle uusi tuttavuus) esikoiskirjaa Itämeren Auri. Kirjan kustantaja on Otava.

Soitin kirjakauppaan Katjalle ja kerroin kirjan nimen. Hän haki kirjan hyllystä ja varasi sen minulle. Tänään kävin ostamassa sen itselleni. Lähikirjakauppa, jossa on hyvä palvelu, on ilo lukevalle ihmiselle.
Tässä siis kansi, jonka olisin ehkä tunnistanut kirjakaupassa. Ehkä olisin, ehkä en.

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Café Bongon ilmassa risteilee koko ajan sellainen määrä äänettömiä viestejä, että jos ne olisivat näkyviä niin koko ravintola olisi kattoa myöten täynnä sateenkaarenväristä hämähäkinseittiä - punaiset säikeet intohimoa, siniset kaipausta ja odotusta ja toivoa, keltaiset kimoilevia viestejä siitä että on aika ottaa ensimmäinen askel, siihen on ääneti kysytty ja ääneti annettu lupa; ja tietenkin mukana olisi muutama pikimusta halveksunnan ja pettymyksen ja suoranaisen vihan lanka.

Yllättävä ryhdistäytyminen valtasi minut pari päivää sitten. Nappasin kirjastosta Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Toivoin viettäväni klassikkokesän, mutta sitä en sitten saanut aikaiseksi. Koska elokuu alkaa aivan kohta, lienee hyvä lukea edes yksi klassikko tänä kesänä. Silmissäni Sinisalon esikoiskirja, vuonna 2000 Finlandia-palkittu, Ennen päivänlaskua ei voi on sekä nykyklassikko että erittäin houkutteleva kirja. Houkuttelevuuteen liittyy aina uhkia, ja olen oikeasti pelännyt, etten pitäisi kirjasta tai edes ymmärtäisi koko kirjaa.

Kun kirja on luettu, minulla ei ole enää huolta. Ymmärsin kirjan omalla laillani ja pidin siitä aivan valtavasti. Kirjasta on kirjoitettu paljon blogeissa (Sininen kissa blogissa Karkutie, Taika blogissa Kirjakko, Annami blogissa Anna minun lukea enemmän, Jori blogissa Kaiken voi lukea!, Morre blogissa Morren maailma ja Miska blogissa Kirjoitan ja luen, siis olen.) Keräsin edelle blogitekstejä, joissa kirjasta on pidetty. Netistä löytyy myös niitä tekstejä, joissa kerrotaan, että tämä kirja ei tuntunut omalta lainkaan.
Mutta minä olin kuitenkin seitsemän päivää ja seitsemän yötä maannut ihmislapsen kehdossa ja kuunnellut ihmisäidin kehtolauluja. Sen jälkeen minussa on vain puolet peikkoa, toinen puoli ikävöi takaisin ihmisten luo.

Valokuvaaja Mikael muuttaa maailmaa vangitsemalla luokseen villieläimen, tekee väärän teon riistämällä toisen vapauden. Hänen syynsä ovat omanlaisensa ja muuttuvatkin ymmärtääkseni tarinan aikana. Villieläin on fiktiivinen olento, peikko. Sinisalo tekee kuvitellusta totta, minä näen peikon silmieni edessä lukiessani kirjaa. Ote kirjasta:
Olen lukinnut sen tänne, olen koettanut vangita palasen metsää, ja nyt metsä on vanginnut minut.
Romaanissa Ennen päivänlaskua ei voi Sinisalo hyödyntää tekstimaailmaa ja tekstien lainalaisuuksia. Hän kutoo kiehtovasti oman tekstinsä tuttujen tekstien tai tutuilta teksteiltä näyttävien tekstien maailmaan. Tarina kerrotaan useamman ihmisen näkökulmasta. Henkilöiden vahvat tunteet vaikuttavat voimallisesti heidän tekoihinsa.

Vaikka pelko on useimpien ihmisten tunne peikkoa kohtaan, on muitakin tunteita. Peikko herättää halun, joka pitää kätkeä. Halu kuohuu myös ihmisten välillä. Se saa aikaan toiveen toisen omistamisesta ja muilta salaamisesta. Kateus, mustasukkaisuus, viha ja katkeruus leimahtavat äkkiä näissä ihmisten (tai olentojen) välisissä suhteissa.

Mikaelin koti on kerrotalossa, mutta asiat tapahtuvat ihmisten silmiltä salassa. Asunnossa syntyvät sitoumukset, joilla on merkitystä. Luin kirjaa nopeasti edeten, mutta aina välillä jouduin laittamaan kirjan vähäksi aikaa pois ja vetämään henkeä. Rakastin kirjan outoa ja intiimiä tunnelmaa.
Silloin minä säikähdin.
- Miksi sinä säikähdit?
- Hän katsoi suoraan minun silmiini ja niistä virtasi pelko minuun.
Teos: Ennen päivänlaskua ei voi
Tekijä: Johanna Sinisalo
Julkaisuvuosi: 2011 (6. p.) (1. p. julkaistiin 2000)
Kustantaja: Tammi

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Haastevastaus: Unpopular bookish opinions

Sain haasteen Tuulevilta Tuulevin kirjablogista. Viimeksi haasteeseen vastatessani hehkutin oivalluksenomaisesti ymmärtäneeni nyt, että haasteeseen vastataan mahdollisimman pian. No, kokeillaan nyt.

1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et.
Katja Ketun Kätilö. Olen yrittänyt, mutta se ei ole minun kirjani.

2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.
Ei sellaista varmaan olekaan, aina löytyy muitakin, jotka pitävät kirjasta. Tietenkin voi olla omissa ympyröissään aika yksinäinen jonkun pitämisensä kanssa. Tämän huomaan silloin, kun löydän toisen lukijan, joka myös pitää Kaari Utrion kirjoista. Silloin pitää hehkuttaa vähän aikaa, koska Utrio-faneja ei omista arkipiireistäni löydykään.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.
Rakkauden kolmiodraama tai ehkä se, että lähteäkö vai jäädä. Sanon tähän, että Kristiina Bruunin Kaikki mikä on sinun. (Tähän kysymykseen liittyy se ajatus, joka herää kauhuelokuvaa katsoessa. Itse en menisi pimeänä yönä autiotaloon, en ainakaan sinne kellariin. Mutta toisaalta sinne todennäköisesti pitää mennä, jos aikoo saada aikaiseksi jotain jännittävää. Valinnoistani, teen juonnista ja villasukan neulomisesta, saisi aika surkean kauhuelokuvan.)

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.
Dekkarit.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.
Neiti Marple, Vares ja muut yksityisetsivät. 

6. Kirjailija josta monet pitävät, mutta sinä et. 
Kjell Westö, Hannu Väisänen, Reijo Mäki ja Panu Rajala. Heidän kirjojaan en enää yritä lukea. Syyt ovat moninaiset ja keskenään erilaiset.


7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.
En ole lukenut Cassandra Claren Varjojen kaupungit -sarjaa, vaikka olisin hyvinkin voinut siitä pitää.  Elokuvan katsoin tyttäreni kanssa. En myöskään nyt aio sitä lukea.

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty elokuva.
En pidä Sinä päivänä -teoksesta. Tosin en pidä siitä elokuvanakaan, mutta siedän sen jotenkin paremmin.

Haasteen saavat kaima blogista Mrs Karlsson lukee, Erja blogista Kirjamuistikirja ja Sirri blogista Sivutiellä. Toivottavasti teitä ei ole vielä haastettu kertomaan näitä mielipiteitänne.
Haasteen säännöt:
1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät mikä on homman nimi.