maanantai 1. syyskuuta 2014

Syntysanat

Löysin Venhon Syntysanat luettavaksi harharetkelläni kirjastoautossa pelkästään kannen upean kuvan vuoksi. Seinää vasten nojaa siivekäs nainen.
Kansikuvitusta teoksista Syntysanat ja Vaskilintu
Syntysanojen kannen tekijä jää minulle tuntemattomaksi, todennäköisesti tiedot ovat kirjaston takakannen tarralapun alla. (Ha-haa, salapoliisi selvittää. Katja Jalkasen Lumiomena-blogista löytyy kannen tekijä: Marjaana Virta). Kansikuva toi minulle mielleyhtymän Kaari Utrion Vaskilinnun kanteen. Tuo oikeanpuoleinen kannen maalaus on F.W.Burtonin The Meeting on the Turret Stairs. Alkuperäistyöstä kiinostuneet pääsevät lukemaan maalauksesta ja taiteilijasta National Gallery of Irelandin kotisivuilta. Mutta nyt Syntysanoihin. Ote kirjasta:
"Oos hiljaa nyt! Suu suppuun!
En koskaan uskonut häntä.
Uskontoni: on sanoja, jotka on sanottava syntyäkseen.
Äiti opetti sen minulle."
En ollut lukenut yhtään Venhon kirjaa aiemmin, mutta tähän kyllä ihastuin. Kirja kertoo kahdesta naisesta, joiden elämänpolut risteävät Kourankorven pienessä kylässä. Mesi on leskeksi jäänyt pienten lasten äiti, joka pyörittää arkea iho ruvella ja hermot pinnassa. Hanna on kirjailija, joka on elänyt vapaata elämää. Teoksen tarina kerrotaan näiden kahden naisen näkökulmasta.

Joskus taiteessa onnistuu löytämään fiktiivisen henkilön, jolla on hyvin tutulta vaikuttavia ominaisuuksia, ajatuksia ja kokemuksia. Ne osuvat niin lähelle itse kokijaa, että tunnelmat keikkuvat erityisen kiinnostavan ja kohtalaisen kiusallisen välillä. Venhon kirja teki juuri näin minulle. Venho on osannut hyvin kuvata jotain sellaista naisena olemisessa, että koin monta kertaa päähenkilöiden puhuvan suullani. Ote kirjasta:
"Se oli käsittämätöntä, uuden ihmisolennon kasvaminen. Kokonainen pitkä elämä, joka ulottuisi kauas hänen oman elämänsä rajojen yli, ja samalla se oli arkista, lapsia syntyi maapallolla joka sekunti, odottavien äitien iho silisi, kynnet ja hiukset vahvistuivat ja kiilsivät ihan kuin hänelläkin, selkä vahvistui ottamaan vastaan mitä tuleman piti."
Venhon kirja muistuttaa minua toisesta lukukokemuksesta, joka parhaimmillaan toi samanlaisia tunteita pintaan lukemisen aikana: Rauhalan Taivaslaulu. Syntysanojen naisten moottorina ei ole kuitenkaan usko. Minusta Venhon teoksen teemoina ovat henkilökohtainen kasvu omaksi itsekseen ja suhteet toisiin. Molemmat naiset selvittävät näitä kohdallaan omalla laillaan. Nautin Venhon kielenkäytöstä ja tekstin rytmistä. Ote kirjasta:
"Juoksin läpi kymmenen vuoden, luentosalien ja työhuoneitten, kirjastojen ja kokoustilojen, hotellihuoneitten ja lentoasemien, kunnes polvia alkoi pakottaa ja jalat kieltäytyivät tottelemasta. Entä nyt? -- Olen saavuttanut iän, jossa vastarakkaus ei ole enää oleellista."
 On ihanaa löytää itselle uusi kirjailija, jonka tavasta kirjoittaa pitää ja kirja, joka on tärkeä ja liikuttava. Ote kirjasta:
"En minä sinua halunnut mihinkään viedä. Halusin, että kuljet minne tahdot. Tein sinulle ne piirustukset."

Teos: Syntysanat
Tekijä: Johanna Venho
Kansi: Marjaana Virta
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2011

torstai 28. elokuuta 2014

Teemestarin kirja

Olen lukenut niin paljon kehuja Emmi Itärannan teoksesta Teemestarin kirja, että päällimmäinen tunne lukemista aloittaessa onkin pelko. Mitä jos minä en pidä tästä kirjasta? Entä jos minä en ymmärrä sitä lainkaan?

Alku onkin minulle vaikeaa, määrittelemättömään tulevaisuuden aikaan sijoittuva pelkistetty tarina sisältää paljon hiljaisuutta ja hallintaa. Itärannan teksti on hyvin kaunista ja täsmällistä. Noria Kaitio on nuori teemestarioppilas, joka opettelee vaativaa elämäntyötään isänsä ohjauksessa. Perhe asuu kaukana isoista kaupungeista. Lukemisen alun vaikeus hiipuu pois, kun pääsen junaan ja omaan rauhaan. Itärannan taitavasti sommiteltu teksti alkaa soljua ja saan kiinni lukemisen rytmistä.

Teemestarin kirja on surullinen tarina ihmisten mahdollisesta tulevaisuudesta. Kuluttamisen aika on loppunut aikoja sitten ja yksittäisen ihmisen elämä on säänneltyä aina veden käyttöä myöten. Teemestarin arvostetussa tehtävässä vedellä onkin erityinen asema. Ote kirjasta:
"Kaikki maailmassa ei ole ihmisten. Tee ja vesi ei kuulu teemestareille, vaan teemestarit kuuluvat teelle ja vedelle. Olemme veden vartijoita, mutta ennen kaikkea olemme sen palvelijoita." 
Pidin paljon Emmi Itärannan esikoiskirjasta Teemestarin kirja. Se on hyvää luettavaa niin aikuisille kuin nuorillekin. Maapallon tila, ihmisen toiminta maailmassa ja yksilön vapaus ovat ainakin teemoja, joita voi miettiä kirjaa lukiessaan. Teemestarin kirja on hyvin filosofinen ja puhdas lukukokemus. On taito kirjoittaa kirja, joka pohtii tärkeitä elämän asioita, mutta väistää latteudet. Itäranta onnistuu siinä upeasti. Ote kirjasta:
"Historialla ei ole alkua tai loppua, on vain tapahtumia, joille ihmiset antavat tarinoiden muodon ymmärtääkseen niitä paremmin... Ja jotta tarinan voisi kertoa, on valittava, mitä jättää kertomatta."
Teemestarin kirja tuo hyvällä tavalla mieleeni Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa. Itärannan teos on klassikkoainesta, ja olen todella iloinen, että kirja on löytänyt tiensä kansainvälisille kirjamarkkinoille.

Teos: Teemestarin kirja
Tekijä: Emmi Itäranta
Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2012

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Lukuhaasteiden väliaikatietoja

Yksi loppuu, kaksi jatkuu ja yksi alkaa kohdallani.

Noin vuosi sitten kokosin arpapelillä luettavaa hyllystäni. Vuoden aikana ennätin lukea seitsemästä kirjasta kaksi! Luin siis Bromfieldin Joki tulvii ja Markandayan Punaista tomua. Kahta aloitin, Canthin Ihmiskohtaloita ja Smileyn Vuonojen kansaa, mutta lukeminen ei edennyt ensimmäistä kolmannesta pidemmälle tällä kertaa. Lopetan itseni härnäämisen ja lähilukuhaasteeni tähän.

Tuulevi Tuulevin lukublogissa viritti tammikuussa vuoden mittaisen haasteen italialaisten kirjojen lukemisesta. Olen tähän mennessä lukenut yhden, Pirandellon Ahdas frakki ja muita kertomuksia. Koska tavoitteeni oli vaatimaton kaksi, uskon venyväni siihen vuoden loppuun mennessä! Toinen jatkuva haaste on Jokken kirjanurkan 14 nobelistin haaste. Tähän mennessä olen lukenut yhden, tuo edellä mainittu Pirandello käy tähänkin! Mutta uurauttani epäilen ja itselleni asettamaani kuuden luetun tavoitetta.

Yksi alkava haaste kohdallani on Karoliinan Kirjava kammari -blogin Iijoki-haaste. Aloittelen siis ilmeisesti Päätalon Nuoruuden savotat -kirjaa ihan näinä päivinä, kunhan sen kirjastosta etsin käsiini.

Ja mihinkään uuteen haasteeseen en lähde. Takana on opiskeluun liittyvää pakkolukemista ja aikatauluja, nyt lukeminen olkoon mahdollisimman vapaata ja aikataulutonta.