keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Lukevien joukkoon

Menneen kesän kuva
Käydessäni kirjakeskustelua ystäväni kanssa sain ohjeen etsiytyä valoisampien ja keveämpien tarinoiden äärelle. Yöpäydälläni on odottamassa mm. Asko Sahlbergin Pilatus, joten päätin etsiä luettavaa ystäväni kannustamana kirjastosta. Kirjastosta mukaani tarttui Orhan Pamukin tiiliskiviromaani Viattomuuden museo. Teos ei ole fyysisesti kevyt, mutta ottaessani sen uskoin sen kohottavaan mielialaani ja luovan uskoa ihmiseen ja tulevaan. Parhaimmillaan voisin unohtaa itseni ja elämäni lukiessani riipaisevaa rakkaustarinaa Istanbulista.

Viattomuuden museo on jykevä, sivuja teoksessa on 700. Tarinan minäkertoja on hyväosainen poikamies, joka on kovaa vauhtia menossa naimisiin. Kemal on vahvasti osa perhettään ja yhteisöään, joten tuleva naimakauppa on koko suvun asia. Pamuk vie lukijan heti tärkeään hetkeen Kemalin elämässä. Kemal kertoo kokeneensa elämänsä onnellisimman hetken eräänä toukokuisena päivänä 1975. Hänen onnen hetkensä on fyysistä läheisyyttä ja rakkauden tunteen hulvahdus, salassa toisten katseilta. Onnellisen hetken jälkeen hän kokee onnettomia hetkiä, tuskaa ja kaipausta, mutta myös siedettäviä ja lohdullisia hetkiä, tunteja ja päiviä.

Kemalin keskeisimpiä tunteita ovat, ainakin teoksen alkupuolella, halu ja rakastuminen. Kemal kihlaa perheen hyväksymän nuoren naisen, josta Kemal on pitänyt paljonkin aiemmin. Nyt eräs toinen ihminen vie Kemalin huomion ja mielenrauhan. Tämä uusi tilanne ja kuohuva ihmismieli sotkee Kemalin elämän ja tulevaisuuden.

Kemal kerää itselleen elämänsä tärkeitä muistoja kootessaan esineitä talteen. Hän kokoaa museota rakkauksistaan, tunteistaan ja elämänsä tapahtumista. Kemalin esineet eivät ole kunniakirjoja, todistuksia tai mitaleja. Ne ovat muille arvottomia esineitä, ehkäpä häivähdyksiä koetuista hetkistä. Teos koostuu yli kahdeksastakymmenestä luvusta, jotka nekin ovat pieniä esineitä, jotka kertoja haluaa minulle lukijana esitellä. Ote teoksesta:
Huoneistossa viettämieni kaksituntisten aikana minä useimmiten makasin sängyllä haaveilemassa, pitelin kädessäni jotakin onnenhetkiemme sädehtivää aavemaista esinettä, esimerkiksi tätä pähkinänsärkijää tai Füsunin kädeltä tuoksuvaa vanhaa ballerinakelloa, jota hän yritti monet kerrat saada käymään, hivelin niillä kasvojani, otsaani ja kaulaani yrittäen siten lievittää tuskaani - -

Olen nyt puolessa välissä Viattomuuden museota. Lukemiseni on ihmeen hidasta. Väsymys ja ajatusten sekasorto ovat vaimentuneet jo aika lailla. Näen auringon paistavan ja kevään ensimmäiset joutsenet ovat lentäneet pääni yli. Päivät ovat keskenään erilaisia, eilinen suru-uutinen bloggarikaverin äkillisestä poismenosta pyöräytti taas mielessä kaikenlaista liikkeelle. Elämä on arvaamatonta.

Koen palaavani lukevien joukkoon vähän kerrassaan. Lukeminen on niin tärkeä osa elämääni, että hetkittäinenkin lukematta oleminen tuntuu surkealta. Blogissani palaan Viattomuuden museoon tunnelmiin teoksen luettuani. Jatkan museokierrostani Pamukin seurassa, esine esineeltä, hetki hetkeltä.

Teos: Viattomuuden museo (alkuteos: Masumiyet müzesi)
Tekijä: Orhan Pamuk
Suomentaja: Tuula Kojo
Julkaisuvuosi: 2010 (2008)
Kustantaja: Tammi

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Anneli Kanto: Lahtarit

Kansi kustantajan sivuilta
Kauan se matka kesti ja oli jännitystäkin, jos punikit pysäyttävät junan ja päästävät vaikka ryssät irti ja vaikka antavat niille pyssyn käteen, niin se on meikäläisille kohtalon hetki ja kuolema. - - Eihän nämä vangit samoja ryssiä olleet, jotka Uuno-vainaan pistivät kuoliaaksi ja meitä Hulmilla ampuivat, mutta ryssä kun ryssä, ja nyt ne ovat meidän armon alla.
Anneli Kanto tuli minulle tutuksi Pyöveli-romaanin kautta pari vuotta sitten. Silloin päätin, että seuraavan Kannon romaanin ostan itselleni ja näin tuen kirjailijaa. Lähikirjakaupasta Lahtarit löytyikin. Olen sairastellut ja ollut sen verran työllistetty muilla asioilla viime aikoina, että kirjan lukeminen on sujunut kovin hitaasti. Edeltäjänsä tapaan tässä historiallisessa romaanissa on aika jylhä aihe, jota on vaikea lukea intensiivisesti ja nopeasti. Ote teoksesta:
Teki Saksa muutakin. Se kasvatti meistä sotilaita. - - Osaan olla sekä upseeri että sotamies, ja olen ymmärtänyt, miksei sotamiehen pidä ajatella. Jatkuvilla harjoituksilla ajetaan sotamiehen aivoista ajatukset ulos ja totteleminen selkäytimeen, niin että käskyn kuullessaan mies toimii vaistomaisesti eikä ryhdy pohdiskeluihin. - - En pelkää enää mitään, en sääli. Luotan vain itseeni.

Taitava Kanto on kirjoittanut romaanin moniääniseksi. Siinä ääneen pääsevät monet nuoret miehet, jotka halusivat tai joutuivat lähtemään sotimaan valkoisten joukoissa. Sota vaikuttaa myös naisiin, jotka pääsevät kertomaan tapahtumia omasta näkökulmastaan. Oman äänensä saa myös kuuluville suomenhevonen, joka on isäntänsä mukana sotimassa. Kanto on liittänyt - miltei kutonut -  mukaan myös historiallisia tekstejä, jotka eivät ole Kannon kirjoittamia. Suomen Senaatin julistukset, kenraalin ja valkoisten ylipäällikön Mannerheimin käskyt ja sanomalehtitekstit ovat mukana Lahtarit-romaanissa ja vievät omalta osaltaan tarinaa eteenpäin.

Aloin lukemaan kirjaa puolikuntoisena ja henkisesti puuduksissa. Alusta asti jouduin säätelemään teoksen otetta minuun, nuoret hämmentyneet miehet aseineen loukkaantuvat ja kuolevat tarinassa silmieni edessä. Tapahtumat ovat sattumanvaraisia ja lopullisia. Nuorten innokkuus lähteä, vaihtoehtojen vähäisyys ja muuttuvat tilanteet heittelevät vuonna 1918 ihmisiä kohtalokkain seurauksin. Luettuani kolmasosan teoksesta huomasin olevan niin tiukasti tarinan otteessa, että jokainen kuolema tuntui pahalta. Jokainen onni on niin hetkellinen ja murhe niin pysyvän painava.

Liikutuin Samuli Kytömaan ja Helena Malmbergin yhteisestä tarinasta, mutta myös heidän erillisistä tarinoistaan. Romanttista rakkautta teoksessa on vain vähän. Sen sijaan rakkautta omaan aatteeseen ja omaan ryhmään on mukana enemmän. Huomaan, että minuun sattuu yhtä lailla niin välinpitämättömyys kuin sitoumus. Ote teoksesta:
Minä olin sen verran kovahermoinen enkä vähästä säikähtänyt niin pystyin sitä hommaa tekemähän eikä se mulle uniin tullut. Kaikista ei siihen ollut.
Toisella kertaa soli vähemmän häjyä ja kolmannella kerralla sitei enää ajatellukkaan. Uusi ampumakerta niin kun pyyhki pois sen erellisen kerran.

Kun teos päättyy, lukijan tunne on tyhjyys ja suru. Samalla koko teos, koko Kannon Lahtarit, on tyhjyyttä ja surua. Ote teoksesta:
Kalevankankaan männyt seisoivat korkeina mutta puoleenväliin kuorettomiksi ja pirstoiksi ammuttuna. Pihkanhaju, mädän imelänhaju ja saven haju. Ajattelin, että puutkin vuotavat verta haavoistaan ja itkevät. Ilmassa liikkui isoa surua, joka meni meistä kaikista läpi, sellainen yhteinen murhe, että pitää ihmisenä olla tällaisena aikana, kun puutkin ammutaan. Siinä kohden ei vihattu, surtiin vain, ymmärsin, että samalla lailla punikit omiansa murehtivat kuin valkoiset.

Koen teoksen aiheen tärkeäksi. Kiitos kirjailijalle! Haluaisin lukea Lahtarit-romaanin sisarteoksen Veriruusut, joka kertoo punaisten tarinan. Siihen voi mennä aikaa, koska ensin minun pitää toipua tästä lukukokemuksesta.

Teos: Lahtarit
Tekijä: Anneli Kanto
Kansi: Jenni Noponen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Gummerus

torstai 23. helmikuuta 2017

Anu Kaaja: Leda

Kansikuva kustantajan sivuilta
Käytävällä kohtasin kuitenkin sijastanne palvelustytön, joka oli varsin sievä, ja jonka huomio kiinnittyi housujeni kireyden paljastamaan tilaan siinä määrin, että hän huudahti.
Päätin hieman leikitellä ja ilmoitin hänelle: "Irstaudessa on menty liian pitkälle! Tuhotkaamme antiikki, kaatakaamme pylväät, aloittakaamme tästä, joka välissämme kohoaa!"
Sain eilen luettavakseni uutukaisen romaanin, Anne Kaajan kirjoittaman Ledan. Nyt viihdyttävä ja hulvaton teos on luettu. Kaaja on minulle uusi kirjailija, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Kannen kaunis väri ja valkea joutsen kultaräpylöineen tekee teoksen ulkoasun yhteensopivaksi sen sisältöön.

Leda sijoittuu Ranskaan ja menneeseen aikaan. Teoksen maailmassa on kamarineitsyitä, vallasnaisia, markiiseja ja paroneja. Aurinkokuninkaan jälkeisessä ajassa katsotaan kuitenkin kaivaten antiikin aikaan, joka on vahvasti esillä sisäkkäistarinassa, jossa Jupiter-jumala lumoutuu kauniista ylimysnaisesta ja yhtyy häneen joutsenen muodossa. Tämä tarina kulkee punaisena lankana läpi teoksen.

Kuvaelman kertojana toimii kutkuttavan kiero henkilö, joka pysyttäytyy pitkään nimettömänä. Hän nuoleskelee tarinoillaan herraa, jolle kertomuksensa viesteinä lähettää. Välillä lipeävänkin itsehillintä pettää ja kertoja ärsyyntyy kunnolla. Epäluotettavan kertojan jutut menevät ihan laidasta laitaan. Tarina alkaa raivokohtauksella, jonka minäkertoja saa palvelijan kuollessa sairaskohtaukseen huonoa makua osoittaen!

Kaaja leikittelee taitavasti kerronnassaan ja revittelee kunnolla. Kertoja osaa pysäyttää tarinan, välillä hypätään uuteen paikkaan ja kerran tilanne muutetaan pelkällä tekstiin piirretyllä kiehkuralla. Hupaisaa on, kun kertojasta tulee pikkuriikkinen naisten hameiden alla nuuhkija, hän pääsee hameenalaismatkalle. Kertoja vakuuttaa kuitenkin lukijalle olevansa tilanteen tasalla. Ote teoksesta:
Eikä Adèlekaan ole jäänyt siniseen salonkiin, missä hänet viimeksi tapasimme. Varsin kiusallista, hyvä ystävä!
Mutta tästä ei kuitenkaan tule huolestua, sillä kaikki on hallinnassa ja kertojanne hahmojensa jumalana yhäkin pitää valtaa henkilöittensä ylitse.

Kaaja on taitava sanavalinnoissaan, tarina on ihanan vanhanaikainen kieleltään ja asetelmiltaan. Tarinaa maalataan kerros kerroksen päälle. Neito on kaino ja aatelisherra vaihtelevan himokas. Mutta Leda ei ole pelkästään sievistelevä tarina: ruokailu päättyy oksentamiseen ja myöhästymisen syyksi epäillään piipahtamista reikätuolilla. Tarinan naiset osaavat iloita niin miesten kuin naisten kanssa. Kieroutta riittää miltei jokaiselle teoksessa esiintyvälle.

Mutta ei, koska kysymys on vertauskuvasta, ei meitä häiritse tai erikseen kiinnosta mihin asuun Adèle pukeutuu, kunhan on viehättävä ja herättää häpäisijässään tarpeellisen halun.
Houkuttelu ja viettely ovat teoksen ydintä. Seuratessaan viettelyä myös lukija tulee kertojan kosketuksen ulottuville ja hyväksikäytetyksi. Lukijaihminen antautuu jumalakertojalle, ja se kaikki on väistämätöntä. Ote teoksesta:
Tuohon kuvaan, jossa
ihminen alistuu jumalalle,
kuten luonto alistuu ihmiselle,
kuten nainen alistuu miehelle,
tässä huippuhetkessä, tässä hurmiossa...
Hän henkäisee.
Leda on lumoava tarina aikuiselle lukijalle, joka ei pienestä hermostu. Tämän teoksen voisi antaa lahjaksi rakastetulle, jota ei vielä kunnolla tunne. Jos Ledan lukeminen saa aikaan kielteisiä reaktioita, voisi miettiä parisuhteen tulevaisuutta vielä kerran.

Ihanaa, että voin vielä nauttia lukemisesta. Tätä olen odottanut.

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

Teos: Leda
Tekijä: Anu Kaaja
Kansi: Jenni Saari
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Teos