lauantai 29. elokuuta 2015

Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme

Kirja piti kiikuttaa kiipeilypuuhun kuvattavaksi
"Jokaisen elämässä on niitä ihmisiä, jotka jäävät, niitä, jotka lähtevät ja niitä, jotka viedään väkisin pois."
Olen viime päivät ollut aivan suunniltani liikutuksesta. Karen Joy Fowlerin kirja Olimme ihan suunniltamme on upea kirja lapsuudesta ja perheestä. Kirjaa lukiessani olin liikutuksen lisäksi myös hieman hämmentynyt, koska lähdin lukemaan nuortenkirjaa. Kirjan keskitietämillä päätin, että kirja on nuorten aikuisten kirja. Tänä aamuna tutkailin kustantajan sivuja ja ymmärsin lukeneeni ihan aikuisten kirjan. No, koska kirja kertoo tunteista, joita voi kokea lapsuuden perheessä, kirja sopii myös niille nuorille, joita asia kiinnostaa.

Olimme ihan suunniltamme kertoo Cooken kolmelapsisesta perheestä. Kertojana on Rosemary, jonka intensiivinen kerronta on tarinan liima. Se, millaisia ratkaisuja kertoja tekee tarinaa kertoessaan, on osin kertojan omaa muisteluprosessia, osin vuorovaikutusta lukijan kanssa. Kerronnan järjestys ja tarinan salaisuudet ja viivästykset ovat kaikki merkityksellisiä. Ote kirjasta:
"Kukaan ei ollut tulossa luokseni karjapiiska mukanaan - ainakin oletin, ettei ollut - mutta minulle yritettiin silti opettaa, kuka olin. Yllättäen minusta tuntui, että minua oli ihan turha opettaa siinä asiassa. En ollut koskaan tiennyt, kuka olin. Eikä sitä välttämättä tiennyt kukaan muukaan." 

Rosemary aloittaa tarinan keskeltä, vuodesta 1996. Hän on silloin jo nuori aikuinen. Rosemaryn ja koko hänen perheensä tarina alkaa punoutua auki vähän kerrassaan. Vaikka Rosemary pulppuaa puhetta pienenä, lopulta hän vaikenee miltei kokonaan. Koska kaikella tässä tarinassa on merkityksensä, oman merkityksensä saa niin henkilöiden puhe kuin hiljaisuuskin. Olimme ihan suunniltamme on sinänsä helppolukuinen ja juonivetoinen, mutta sisältää järkyttävän paljon mietittävää ja tunnettavaa. Kirja palkitsee lukijan tarkoilla havainnoilla ihmisluonteesta. Ote kirjasta:
"En siis pysty todistamaan, että olen erilainen kuin te, mutta se on paras keksimäni selitys. Päättelen olevani erilainen muiden reaktioiden perusteella. Oletan, että syy on kasvatuksessani. - - Oikeastaan yritän vain sanoa, että tunnen olevani erilainen kuin muut.
Mutta ehkä teistä tuntuu samalta."

Kansi on mieleenjäävä ja kaunis. En löytänyt kannen tekijää kirjasta, joten joudun ihastelemaan tuntemattoman tekijän kädenjälkeä. Kuva kustantajan sivuilta.
Minulle tuli Fowlerin kirjasta mieleen ainakin Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät ja Lionel Shriverin Jonnekin pois ja Poikani Kevin. Olimme ihan suunniltamme on sekä vahvasti yhteiskunnallisesti kantaaottava fiktiivinen teos että hyvin merkittävä yksilön omaääninen kasvutarina. Mikäkö on teoksen kannanotto? Minulle ainakin se, että ihminen on julma otus sekä omia lajitovereitaan että muiden lajien edustajia kohtaan. Ote kirjasta:
"Niinpä kaikille meille ihmisille on oikeastaan yhteistä se, ettei meillä kaikilla mielestämme ole mitään yhteistä, ja se on lajimme tragedia."

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Olimme ihan suunniltamme (We Are All Completely Beside Ourselves)
Tekijä: Karen Joy Fowler
Suomentaja: Sari Karhulahti
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2015 (alkuteos ilmestyi 2013)

lauantai 22. elokuuta 2015

Kaari Utrio: Paperiprinssi

Viime päivät olen viettänyt menneen ajan tunnelmissa, kiitos Kaari Utrion ja hänen uutuuskirjansa. Paperiprinssi liittyy Utrion epookkiromaanien sarjaan, vaikka toki onkin itsenäinen teos. Uusinta kirjaa odotellessa minulla ja Kaari Utrion Facebook-seuraajilla on ollut ilo lukea kirjailijan päivityksiä tarinan punoutumisesta ja pohdintoja mm. historiallisen romaanin rakentamisesta.

Kuva Amanitan kotisivuilta
Paperiprinssi kertoo merikapteeni Sebastian Rossin ja neiti Wilhelmine Falkenstenin risteävistä elämänpoluista. Neiti Wilhelmine on huomiotaherättävän pitkä nuori nainen, joka omaa paljon sekä järkeä että suhteellisuudentajua. Neidin suurin ja äänekkäin ongelma on hänen isänsä, joka on varsinainen ilkimys. Paperiruukki yhdistää Falkenstenit ja Rossit ja tarina pyörähtää käyntiin mörkin ja elämänsä pettyneen kapteeni Rossin kinkatessa takaisin kotiin kaukaa Siperiasta. Ote kirjasta:
"Mies vaikutti vuorenkokoiselta istuessaankin, hartioita ja käsivarsia riitti joka suuntaan, kourat kuin moukarit. Komea hän oli niin kuin Wilhelmine muisti, komea, mutta ei herramiesmäisesti, kuten rakas Edward. Jylhä ja rosoinen, ahavoitunut. - - Wilhelmine tunsi kiukun ja kitkeryyden nousevan happamena kielelleen."

Sekä Sebastian että Wilhelmine ovat tarinan alussa koko ajan jonkun hampaissa, tässä kunnostautuu ainakin Wilhelminen isä, luutnantti ja Falkbergan isäntä, Carl Adam Falkensten. Nälvintää riittää molemmille sekä yhdessä että erikseen. Jo tämä herättää oman sympatiani molempia kohtaan. Se, että Wilheminen isä pohtii mielessään tyttärensä olevan mahdoton, saa minut toivomaan kaikkea hyvää tälle päähenkilölle. Wilhelmine, joka on "liian pitkä, liian tanakka, liian reipas", rakastaa ruukkia, mutta huomaa myös muuta rakastettavaa lähellään. Neiti ei ole lainkaan lälly ja tasainen, vaan saa kokea hyvin voimakkaitakin ja vaikeasti hallittavia tunteita. Ote kirjasta:
"Mieleen nousivat vuosien loukkaukset ja vähättelyt ja Papan saituus, joka teki puustellin elämän pieneksi ja alhaiseksi.
Kostonhimo ja ilkeys velloivat varoittamatta Wilhelminen sisässä niin rajuina, että leuat kiristyivät. Hän oli vähällä sylkäistä sänkisiä kasvoja."

Paperiprinssi on kaikin puolin taiten sommiteltu tarina, jossa ainakin minä lukijana voin asettua nauttimaan kaikesta siitä ajankuvauksesta ja henkilöiden tarkasta kuvaamisesta, jonka Utrio niin hyvin hallitsee. Toisten henkilöiden motiivit ja sosiaalisen aseman mukanaan tuovat rajoitukset vaikuttavat siihen, mitkä asiat ovat mahdollisia Wilhelminen elämässä. Hän huomaa suvun päämiehen olevan täysin valmis päättämään Wilhelminen elämän suunnan kuulematta lainkaan Wilhelmineä itseään. Suuri henkilögalleria taitavissa käsissä takaa tarinan tarvitsemat särmät ja rinnakkaiset tarinat. Itseäni kosketti erityisesti Helena Christina von Stauden kohtalo, jossa nuorelle naiselle kreivittärenä ei jää mitään muuta kuin miehensä ihailu toisten seuratessa yleisönä. Madame Mèren tehtävänä on hymyillä tapahtuipa mitä tahansa.

Utrio on saanut mahdutettua Paperiprinssiin paljon mielenkiintoista 1800-luvun alkupuoleen liittyvää historiaa. Kirjassa kerrotaan mm. paperin valmistuksesta, Siperian tutkimusmatkoista, tieteen kehityksestä Suomessa ja teollisen tuotannon alkuajatuksista. Vaikka Paperiprinssissä pysytään konkreettisesti Suomen kamaralla, ollaan muistoissa ja suunnitelmissa välillä maan rajojen ulkopuolellakin. Vesi on tarinassa tärkeässä roolissa, sen avulla tehdään paperia ja varmistetaan elämän jatkuminen. Toisaalta se uhkaa henkeä ja voi viedä terveyden ja elinvoiman. Rakkaus jopa vertautuu veden voimaan. Ote kirjasta:
"Mutta rakkaus ei kysynyt aikaa eikä paikkaa: se tuli yli kuin tulvavesi, ja hänen surkeaksi kutistunut elämänsä oli äkkiä täynnä riemua ja kiihkoa."

Paperiprinssi on ihanaa luettavaa. Kaikki tarvittava on kohdallaan.

Sain arvostelukappaleen kustantajalta, kiitos!

Teos: Paperiprinssi
Tekijä: Kaari Utrio
Kansi: Lauri Linnilä
Kustantaja: Amanita
Julkaisuvuosi: 2015

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Tatu Kokko: Rob McCool ja Krimin jalokivi

Pääsin lukemaan tuoreeltaan nuortenkirjan Rob McCool ja Krimin jalokivi. Olin silmäillyt aiemmin kirjailijan blogia, jossa kuvataan kirjan kirjoitusprosessia, mutta en ollut muodostanut mitään erityistä kuvaa kirjasta (tai mistään muustakaan kirjaan liittyvästä) etukäteen. Lähdin lukemiseen siis mielestäni hyvin ennakko-odotuksista vapaana.

Kirjan kansi herättikin paljon ajatuksia. Kansi ei innostanut minua tai perheemme nuoria tarttumaan kirjaan. Kuvitus oli mielestäni liian yksityiskohtainen ja konkreettinen. Kannen alaosasta tulee mieleen Star Wars ja yläosan vähäpukeinen nainen nelikätisen örriäisen kanssa on omiaan vahvistamaan tätä mielikuvaa. No, meistä minä tartuin kirjaan kannesta huolimatta. Ja kirjahan oli hyvä! Suhtauduin kanteenkin paljon myötämielisemmin kirjaa sata sivua lukeneena.

Kuva kustantajan sivuilta

"He olivat irlantilaisten fénnid-sotureiden pelotonta sukua ja tottuneet ottamaan riskejä heti siitä saakka kuin olivat oppineet kävelemään. - - Kohtaloa kiusoiteltiin kilpailumielessä. Testattiin heikkoja jäitä, juostiin suolla, temppuiltiin leijulaudoilla, uhmattiin petoja ja kavuttiin pitkin jyrkkiä kallioita. Kukaan ei heittänyt henkeään, mutta usein tultiin pää kainalossa kotiovelle."

Aluksi kompuroin nimissä, mutta se vaihe meni nopeasti ohi. Ehkä lukijan virkeystilakin vaikutti asiaan. Tarina alkoi vetää mukanaan ensimmäisten kolmenkymmenen sivun aikana. Päähenkilö Rob, Roibeárd McCool, on tarinan alussa seitsemän vuotta vanha ja melkoinen seikkailija. Tarinan fantasiamaailma on mielenkiintoinen, osin vanhanaikainen ja osin futuristinen. Rob pukeutuu joukkonsa lailla pellavasta, nahkasta ja villasta tehtyihin vaatteisiin, mutta kulkee paikasta toiseen leijulaudan ja kypärätutkan avulla. Oravannahkat ovat haluttua kauppatavaraa, vaikka taivaalla lentää lentopursia. Robin soturijoukkiolla on käytössään käärmeterva, Dragan tár, joka tehostaa havainnointia ja nopeuttaa reaktioita. Heillä on kypärissään viestijärjestelmä, jolla he voivat viestiä toisilleen ilman ääntä tai näkyvää yhteydenottoa. Kirjassa tämä viestintä, nuotittaminen, kuvataan tähdellä ja kursiivilla. Toimiva ratkaisu.

Kokko on kirjoittanut vetävän seikkailutarinan yläkoululaisille. Todennäköisesti tarina iskee ainakin poikiin, mutta uskon sen kiinnostavan myös tyttöjä. Kirjassa riittää reilusti luettavaa, sivuja on vajaa 300. Se on hyvä, koska kerrottavaakin riittää. Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa Rob on lapsi, mutta kahdessa seuraavassa jo nuori mies, ikää hänellä on tuolloin 14. Rob McCoolin tarinan aloittava kirja ei ole missään tapauksessa venytetty tai tylsä. Rob McCool ja Krimin jalokivi -tarinassa seikkailevat ainakin tsuudit, fénnidit ja has'hassinit. Kirjassa käytetään niin suojasädehaarniskaa kuin metallista komentotelttaa. Ote kirjasta:
"Asha oli kytkenyt ajatuksensa prismaporttien kautta skandien tietojärjestelmään. Hän ei tarvinnut ulkopuolisia johtimia tai laitteita. Prosessorit ja signaalisuodattimet oli rakennettu suoraan hänen vartaloonsa, ja hän käytti lentopurtta vahvistimena."

Toivottavasti kirja löytää tiensä yläkoululaisten käsiin. Kirja taipuisi hyvin myös peliksi tai elokuvaksi. Minua kirja viihdytti. Robin elämäntarina avautui tarinan edetessä ja paljon jäi vielä kertomattakin. Ilmeisesti kuulemme Robista vielä lisääkin?

Lisää kirjan kirjoitusprosessista Tatu Kokon blogissa Livekirjailija.

Kirjaa puidaan ainakin seuraavissa blogeissa:
Lukutoukan kulttuuriblogi
Oksan hyllyltä
Kirjasähkökäyrä
Jos vaikka lukisi...
Luetaanko tämä?
Lastenkirjahylly

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Rob McCool ja Krimin jalokivi
Tekijä: Tatu Kokko
Kansi: Jussi Korhonen
Kustantaja: Icasos
Julkaisuvuosi: 2015